5. SEKA-AVIOLIITOT
(Esra 9-10)
Taustaa: Esra oli saapunut Persian kuninkaan luvalla Juudaan tarkastamaan, noudatetaanko siellä Jumalan lakia. Hän kauhistui kuullessaan, että avioliittoja solmittiin yli uskontorajojen. Oletettavasti edellisten paluumuuttajien joukossa oli ollut paljon enemmän miehiä kuin naisia. Mooseksen laki kielsi kuitenkin juutalaisten avioliitot pakanoiden kanssa (5. Moos. 7:1-5).
Jakeet 9:1-2. Esran tulosta Jerusalemiin oli kulunut neljä kuukautta.
- Miten nuorille paluumuuttajille olisi mielestänne pitänyt järjestää vaimoja?
- Mistä se kertoo, että papit ja johtajat olivat ensimmäisinä naittamassa poikiaan pakanoille?
- Mikä teki muista kansoista erillään pysymisen erityisen vaikeaksi näille paluumuuttajille?
- Miettikää, missä asioissa pakanavaimon ja -äidin vaikutus mieheensä ja lapsiinsa oli vahingollisinta? (Epäjumalat, lastenkasvatus, sapatti, rahankäyttö ym.)
- Mitä vaikeuksia nykyään voi olla kristittyjen ja ei-kristittyjen välisissä avioliitoissa?
Jakeet 9:3-4. Raamattu kertoo harvoin näin rajusta reaktiosta: vaatteitten repäisy, tukan ja parran repiminen, maahan lyyhistyminen ja tuntikausien paikalleen halvaantuminen.
- Mistä se kertoo, että Esran reaktio uutiseen oli noin voimakas ja pitkäkestoinen?
- Mitä Juudan kansalle olisi tapahtunut diasporassa ennen ja jälkeen ajanlaskumme alun, jos avioliittojen solmiminen pakanoiden kanssa olisi ollut sallittua?
Jakeet 9:5-7. Palauttakaa mieleenne Juudan kuninkaiden historia, jota opiskelimme ennen Esraa.
- Mitä Esra häpesi noin syvästi Jumalan edessä?
Jakeet 9:8-9. Esra kutsuu tässä pakkosiirtolaisia orjiksi.
- Miten Jumalan armo ja uskollisuus näkyivät Juudan historiassa?
- Miten Jumalan armo ja uskollisuus näkyvät Suomen historiassa?
- Miksi Esra kutsuu pakkosiirtolaisia orjiksi, vaikka itse asiassa he olivat hyvin menestyvää väkeä Persiassa?
Jakeet 10-12
- Kanaanin kansojen saastaisuus tarkoitti paitsi epäjumalanpalvelusta myös holtitonta seksuaalielämää ja lapsiuhreja. Millä tavalla tällainen meno oli saastuttanut maan?
- Miksi edellä mainittu ”saastuttaminen” esti ja estää kansoja jättämästä maataan perintönä lapsilleen?
Jakeet 13-15
- Mikä Esran synnintunnustuksessa koskettaa sydäntäsi?
- Mistä se kertoo, että Esra lukee itsensäkin ”raskaasti rikkoneiden” joukkoon?
Jakeet 10:1-4. Sekanjan isä ja 5 muuta sukulaista olivat naineet pakanan. Ks. jae 26.
- Miten Sekanja voi ehdottaa tällaista, vaikka tiesi, mitä siitä seuraisi hänen sukulaisilleen?
- Jae 4. Miksi Esra tarvitsi näitä rohkaisun sanoja juuri tässä tilanteessa?
Jakeet 10:5-8. Juudan alue oli tuohon aikaan halkaisijaltaan 75 km.
- Mikä sai vastahakoisenkin väen tulemaan tähän kokoukseen?
Jakeet 10:9-15. Oli menossa marras- joulukuu, jolloin Jerusalemissa voi olla hyytävän kylmää.
- Millaista toimintatapaa kansa ehdotti asian selvittämiseksi?
- 14b. Miksi Juudan jäännöksen päällä lepäsi nyt Jumalan viha?
- Mitä ajattelette siitä, että neljä miestä vastusti Esran suunnitelmaa? Huom. Mesullam oli opettaja. Hän oli tullut Esran mukana Juudaan (8:16).
Jakeet 16-17 ja 44. Asiaa selvitettiin 3 kk. 110 avioliittoa piti purkaa, pappien 12, leeviläisten 10.
- Miksi monen meidän aikamme raamatunlukijan on vaikea ymmärtää tätä ratkaisua?
- Millaisia ongelmia piti selvittää, ennen kuin pakanavaimot voitiin lähettää isänsä kotiin?
- Mitä vaihtoehtoja jäi miehelle, joka ei halunnut luopua perheestään?
- Mitä tapahtui lapsille, jotka vietiin pakanakyliin?
- Mitä luulette tapahtuneen naiselle, joka lupasi kääntyä juutalaisuuteen ja tehdä täyden peräeron pakanuuden kanssa?
- Mitä tämä luku opettaa meille Jumalan suhtautumisesta avioliittoasioihin?
- Missä Jeesus on näissä kahdessa luvussa?
Lopuksi: Jeesus sanoi: ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26.) Kuka tähän pystyy? Ei kukaan muu kuin Vapahtaja itse, joka luopui kodistaan, isästään ja jopa hänen rakkaudestaan voidakseen pelastaa meidät.