5. SEKA-AVIOLIITOT (Esra 9-10)

Taustaa: Esra oli saapunut Persian kuninkaan luvalla Juudaan tarkastamaan, noudatetaanko siellä Jumalan lakia. Hän kauhistui kuullessaan, että avioliittoja solmittiin yli uskontorajojen. Oletettavasti edellisten paluumuuttajien joukossa oli ollut paljon enemmän miehiä kuin naisia. Mooseksen laki kielsi kuitenkin juutalaisten avioliitot pakanoiden kanssa (5. Moos. 7:1-5).

Jakeet 9:1-2. Esran tulosta Jerusalemiin oli kulunut neljä kuukautta.

Jakeet 9:3-4. Raamattu kertoo harvoin näin rajusta reaktiosta: vaatteitten repäisy, tukan ja parran repiminen, maahan lyyhistyminen ja tuntikausien paikalleen halvaantuminen.

Jakeet 9:5-7. Palauttakaa mieleenne Juudan kuninkaiden historia, jota opiskelimme ennen Esraa.

Jakeet 9:8-9. Esra kutsuu tässä pakkosiirtolaisia orjiksi.

Jakeet 10-12

Jakeet 13-15

Jakeet 10:1-4. Sekanjan isä ja 5 muuta sukulaista olivat naineet pakanan. Ks. jae 26.

Jakeet 10:5-8. Juudan alue oli tuohon aikaan halkaisijaltaan 75 km.

Jakeet 10:9-15. Oli menossa marras- joulukuu, jolloin Jerusalemissa voi olla hyytävän kylmää.

Jakeet 16-17 ja 44. Asiaa selvitettiin 3 kk. 110 avioliittoa piti purkaa, pappien 12, leeviläisten 10.

Lopuksi: Jeesus sanoi: ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26.) Kuka tähän pystyy? Ei kukaan muu kuin Vapahtaja itse, joka luopui kodistaan, isästään ja jopa hänen rakkaudestaan voidakseen pelastaa meidät.

© www.raamattupiiri.fi