9. HYÖKKÄYKSIÄ MUURIN RAKENTAJIA VASTAAN (Nehemia 4)

Aluksi: Vajaa kuukausi oli kulunut työn aloittamisesta. 40 työporukkaa oli huhkinut muurilla aamusta iltaan. Vastustajat olivat pilkanneet projektia, mutta eivät olleet onnistuneet sitä keskeyttämään. Viime kerralla laskimme, että kunkin porukan piti pystyttää noin sata metriä vähintään 5 m korkuista ja parin metrin paksuista muuria.

Jakeet 3:38-4:3 (RK92)/4:6-9 (RK38). Nyt olivat asdodilaiset lännessä liittyneet muurin vastustajiin.

Jae 4:4/10

Jakeet 5-6/11-12

Jakeet 7-8/13-14. Muuria rakentamassa oli muutama sata tai tuhat henkeä. Heidän lisäkseen vartiotoimiin rekrytoitiin kaikki kynnelle kykenevät miehet kansan parista.

Jakeet 9-12a/15-18a

Jakeet 12b-14/18b-20. Kaupungin ympärysmitta oli noin 4 km. Halkaisija leveimmästä kohdasta itä-länsisuunnassa oli 1 km ja pohjois- eteläsuunnassa 1,5 km.

Jakeet 15-17/21-23

Kokoavat kysymykset

Lopuksi: ”Jumala sotii puolestamme”, sanoi Nehemia. Kaikkein kovimman taistelun Jumala taisteli puolestamme ristillä sotiessaan aivan yksin paholaista vastaan. Ensin näytti siltä, kuin Jeesus olisi hävinnyt, mutta pääsiäisaamuna kävi ilmi, että hän olikin voittanut. Nyt näyttää siltä, kuin marttyyrikristityt häviäisivät sotansa, mutta viimeisenä päivänä käy ilmi, että he ovatkin sen voittaneet.

© www.raamattupiiri.fi