6. KAUPUNKI ILMAN MUUREJA
(Esra 4:7-23 ja Nehemia 1)
Aluksi: Esra oli tullut Persiasta Jerusalemiin v. 457 kuningas Artaksekseen (Artasastan, 465-424) luvalla. Ensimmäisestä paluumuutosta oli kulunut silloin jo 80 vuotta, ja Jerusalem oli yhä kurjassa kunnossa. Sekä rosvojoukot että petoeläimet pääsivät öisin vapaasti kaupunkiin. Esra 4 kertoo, miten muurin rakentamiseen ryhdyttiin Esran tultua maahan, mutta huonoin tuloksin.
Jakeet Esra 4:7-10. Maassa asui tuohon aikaan sekakansaa. 250 vuotta aikaisemmin Assyrian kuningas Assurbanipal oli tuonut Samariaan väkeä monesta eri maasta. Vrt. 4:9-10.
- Millainen oli se joukko, joka ryhtyi vastustamaan muurin rakentamista?
Jakeet 4:11-12. Jakeessa 12 viitataan Esran seurueeseen.
- Muurin rakentamista vastustivat siis sekä Persian virkamiehet että samarialaiset. Miettikää, miksi he eivät halunneet Jerusalemista tulevan kukoistavaa, asuttua kaupunkia?
- Mitä se vaikuttaisi Eufratin länsipuolisen maakunnan tasapainoon, jos alueen keskellä seisoisi juutalaisten asuttama ja muurien ympäröimä kaupunki, Jerusalem?
Jakeet 4:13-16
- Minkä kirjeen kirjoittajat ilmoittivat motiivikseen ja mikä oli mielestänne heidän todellinen motiivinsa?
- Miten kirjeen kirjoittajat perustelivat jakeissa 13 ja 15 esittämänsä väitteet?
- Mitä mieltä olette: olivatko 50000 juutalaista paluumuuttajaa uhka Persian valtakunnalle? Oliko heillä kapina-aikeita? Perustelkaa kantanne.
- Miksi Israelista raportoiminen on valtaosin epäasiallista tänäkin päivänä?
Jakeet 4:17-20
- Mitä kuningas Artaksekses pääsi selville Daavidin ja Salomon historiasta?
Jakeet 21-23
- Mitä sisältyy jakeen 23 sanoihin ”he pakottivat väkivalloin / estivät väkivoimalla”?
- Mikä toivon pilkahdus Artaksekseen kirjeen loppuun kuitenkin sisältyy?
Nehemia 1:1-3. Oli vuosi 445 ja Esran lähdöstä oli kulunut 12 vuotta. Artaksekses oli yhä Persian kuninkaana. Hänen juomanlaskijanaan Susan linnassa toimi mies nimeltä Nehemia, jonka tehtävänä oli valita viinit ja varmistaa, ettei ruoka ollut myrkytettyä. Ks. kartalta Susa.
- Miettikää, miksi Persian kuningas oli valinnut juutalaisen miehen juomanlaskijakseen?
- Millaista oli ehkä Nehemian arki hänen ollessaan vastuussa kuninkaan ruuasta ja viinistä?
- Mitä Nehemialta vaadittiin, että hän voi noudattaa hovissa sapattia ja Mooseksen lakia?
- Mistä se kertoo, ettei juutalaisten elintaso kotimaassa ollut kohonnut yhtään 90 vuoden aikana? (Millä tavalla kaupungin muurittomuus kytkeytyi juutalaisten elintasoon?)
Jakeet 1:4-7. ”Perhekunta” jakeessa 6b tarkoittaa isän perhettä. Nehemia oli luultavasti eunukki.
- Mikä teitä hämmästyttää eniten jakeessa 4?
- Miksi Nehemia aloitti rukouksensa jakeen 5 sanoilla?
- Jakeet 6-7. Mistä se kertoo, että Nehemia laski itsensä ja perhekuntansa niiden syntisten joukkoon, joiden tähden Jumalan piti siirtää juutalaiset pois maastaan?
- Juutalaisille jälkeläisten saaminen oli äärimmäisen tärkeää? Millaisia taisteluita Nehemia oli ehkä joutunut käymään sydämessään, jos hänestä oli nuorena tehty eunukki?
Jakeet 1:8-10. Jesaja ja Jeremia olivat ennustaneet paluuta pakkosiirrosta.
- Mistä kaikesta Nehemia muistuttaa Jumalaa rukouksessaan?
- Nehemia toivoo koko Juudan kansan pääsevän palaamaan kotimaahansa. Mitä olisi pitänyt tapahtua, että tämä olisi tullut mahdolliseksi?
Jakeet 1:11. Nehemia aikoi pyytää kuninkaaltaan, että saisi matkustaa Jerusalemiin rakentamaan muureja. Noin 10 vuotta aikaisemmin sama kuningas oli estänyt muurin rakennushankkeen.
- Sanokaa omin sanoin, mitä Nehemia tässä jakeessa Jumalalta pyysi.
- Nehemian kirja kertoo yhdeksästä Nehemian rukouksesta. Mitä me voisimme oppia tästä hänen ensimmäisestä Raamattuun kirjoitetusta rukouksestaan?
- Missä näissä teksteissä on Jeesus?
Lopuksi: Molemmat itkivät Jerusalemia, sekä Nehemia että Jeesus. Nehemia tajusi, miten tärkeä tuo kaupunki on Jumalan maailmansuunnitelmassa. Jeesuskin kutsui Jerusalemia ”suuren kuninkaan kaupungiksi” (Matt. 5:35). Hän tiesi kuolevansa ja nousevansa ylös Jerusalemissa ja palaavansa sinne takaisin aikojen lopussa.