11. KÖYHIEN KAPINA (Nehemia 5)

Aluksi: Köyhien kapinan selvittely tapahtui vasta muurin valmistumisen jälkeen, sillä noiden 52 intensiivisien rakennuspäivän aikaan ei olisi voitu järjestää suurta kansankokousta. Vasta nyt Nehemia tajusi köyhän kansan hädän. Mooseksen lain mukaan maa piti palauttaa sen alkuperäisille omistajille riemuvuonna (joka 50. vuosi), ja heprealaiset orjat piti päästää vapaaksi sapattivuonna (joka 7. vuosi). Pakanoille ei olisi saanut myydä maata sen enempää kuin ihmisiäkään.

Jakeet 5:1-4. Osa näistä köyhistä oli ollut innolla muuria rakentamassa.

Jakeet 5:5-6.

Jakeet 7-8. Huomaamme, että tässä kokouksessa olivat mukana sekä rikkaat että köyhät.

Jakeet 5:9-12.

Jae 13

Jakeet 5:14-16. Nehemia oli Juudassa käskynhaltijana vuosina 445-433. Sitä ennen Juuda oli kuulunut Samarian maaherran eli Sanballatin alueeseen. Sekeli = 10 gr. 40 sekeliä on siis 400-640 gr. RK92 lisää sanat ”päivää kohden”.

Jakeet 17-19. Vetäistään hihasta arvio: härät maksoivat 30 päiväpalkkaa ja lampaat 10.

Lopuksi: Nehemia oli Jeesuksen ennakkokuva kahdessa suhteessa: hän antoi kansansa velat anteeksi ja osti orjat vapaaksi. Nehemia kävi kauppaa sekeleillä, Jeesuksen valuuttana toimi hänen pyhä, kallis verensä.

© www.raamattupiiri.fi