www.raamattupiiri.fi    

Esipuhe

Nahumin kirja puhuu Niniven suurkaupungista, jonka tuhoa Joona oli ennustanut jo 700-luvulla eKr.. Koska kaupunkilaiset olivat silloin tehneet parannuksen, Herra oli peruuttanut uhkauksensa. Sata vuotta myöhemmin ennusti profeetta Nahum Niniven lopullista tuhoa, joka sitten tapahtuikin v. 612 eKr. Media-Persian hyökätessä kaupunkiin.

Pienellä Nahumin kirjalla on tärkeä sanoma meidänkin ajallemme, sillä se varottaa meitä väkivallan ja irtoseksin mukanaan tuomasta tuhosta. Raamattupiiriopas ei kuitenkaan pääty pessimistisesti, koska loppuun on lisätty opiskelujakso Jumalan rakentamasta iankaikkisesta kaupungista.

Kysymysten tekeminen Nahumin kirjaan osoittautui kovin haasteelliseksi. Miten käsitellä tekstiä, joka hyppelehtii aiheesta toiseen? Olen nähnyt ainoaksi keinoksi koota kirjan teemat kuin palapelin eri otsikoiden alle. Kaikki Nahumin jakeet ovat mukana, mutta eri järjestyksessä kuin Raamatussa. Vetäjän pitää tulostaa tai lähettää teksti jokaiselle osanottajalle, muuten opiskeleminen näiden kysymysten kanssa käy liian vaikeaksi. Oppaassa on käytetty vuoden 1992 raamatunkäännöstä. Kysymyksiä saa karsia, jos niitä tuntuu olevan liikaa

Tämän oppaan voi mielellään opiskella Joonan kirjan jälkeen.

"Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka häneen luottavat" (Nah. 1:7).

Helsingissä maailmanmestaruuskisojen aikaan 2005

Mailis Janatuinen

© www.raamattupiiri.fi