www.raamattupiiri.fi    

1. HERRA KUTSUU TOISEN PROFEETAN (Nahum: jakso 1)

Vetäjälle: Kysymysten tekeminen Nahumin kirjaan osoittautui suureksi haasteeksi. Miten käsitellä tekstiä, joka hyppelehtii aiheesta toiseen? Olen nähnyt ainoaksi keinoksi koota kirjan teemat kuin palapelin eri otsikoiden alle. Kaikki Nahumin jakeet ovat mukana, mutta eri järjestyksessä kuin Raamatussa. Vetäjän pitää tulostaa ja monistaa teksti jokaiselle osanottajalle, muuten opiskeleminen näiden kysymysten kanssa käy liian vaikeaksi.

Johdanto Nahumin kirjaan (Vetäjä lukee ääneen tai selittää omin sanoin):

Uus-Assyrian suurvaltakautta oli kestänyt jo melkein kolme vuosisataa. Assyrian kuninkaat olivat pyyhkäisseet pohjoisvaltio Israelin pois maailmankartalta, ja Juudaakin he olivat piirittäneet, verottaneet ja sortaneet toistasataa vuotta.

Nyt Assyrian loppu kuitenkin jo häämötti. Sen viimeinen suurkuningas Assurbanipal oli kuollut v. 627. Seuraava suurvalta Babylonia aloitteli samoihin aikoihin maailmanvalloitustaan.

Milloin Nahum sai Herralta tämän profetian? Hän mainitsee Theban hävityksen (v. 663) jo tapahtuneena tosiasiana; Niniven valloitus (v. 612) oli sitä vastoin vielä edessäpäin. Nahumin toiminta voidaan siis sijoittaa vuosien 663-612 eKr. välille. Luultavimmin hän toimi profeettana 620-luvulla Josian uskonpuhdistuksen aikana.

Nahumin kirjan suuri teema on se, miten Jumala kohtelee vihollisiaan kärsivällisyytensä loputtua ja mikä on Jumalan kansan osa näiden mullistusten keskellä.

Teksti (tulostettavaksi ja monistettavaksi)

A. Herra kostaa kansansa vihollisille

1:1  Ennussana Ninivestä. Elkosilaisen Nahumin näyn kirja. 2. Herra puolustaa omiaan, hän on Jumala, joka kostaa vihollisilleen. Herra kostaa, hän on täynnä vihaa, Herra kostaa vastustajilleen. Vihollisiaan hän ei lakkaa vihaamasta. 3.  Herra on kärsivällinen, mutta hänen voimansa on suuri, ei hän jätä rankaisematta. Myrskyssä ja rajuilmassa kulkee hänen tiensä, pilvet ovat hänen askeltensa pöly. 4.  Herra ärjäisee merelle ja kuivattaa sen, hän antaa kaikkien virtojen ehtyä. Basan ja Karmel kuihtuvat, Libanonin kukoistus lakastuu. 5.  Vuoret järkkyvät hänen edessään, kukkulat hajoavat. Herra hävittää maan, koko maanpiirin, ja kaikki sen asukkaat. 6.  Kuka kestää hänen raivoaan, kuka voi vastustaa hänen vihansa hehkua? Hänen suuttumuksensa purkautuu kuin tuli, ja kalliot halkeavat hänen voimastaan. 8.  Kuin vyöryvä tulva hän tekee lopun vastustajistaan ja ajaa vihollisensa pimeyteen. 10. Tuli syö viholliset kuin orjantappuratiheikön, kuin kasan piikkipensaita. He palavat tuhkaksi kuin kuivat oljet.

B. Lohdutus Jumalan kansalle

1:7.  Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.
1:9. Ettekö te luota Herraan? Hän hävittää viholliset, toista kertaa ei teitä kohtaa onnettomuus.
1:12b. Minä olen kurittanut sinua, Juuda, mutta en kurita enää.
1:13. Nyt minä murran ikeen niskastasi ja särjen kahleesi.
2:1.  Katso, vuorilta lähestyvät ilosanoman tuojan askelet! Hän kuuluttaa: rauha on tullut. Vietä riemujuhliasi, Juuda, täytä kaikki lupauksesi. Ei koskaan enää käy sinun kimppuusi onnettomuuden tuoja. Hänet on lyöty ja tuhottu.
2:3.  Nyt Herra palauttaa Jaakobin suuruuden ja myös Israelin suuruuden, vaikka niiden maat on hävitetty ja viinitarhat tuhottu.

A. Herra kostaa kansansa vihollisille

B. Lohdutus Jumalan kansalle

Taustaa: Tämä jakso puhuu siitä, mikä on Jumalan lasten osa maailmassa, jossa Jumalan tuomiot toteutuvat. Tekstimme sana "ilosanoma" on sama kuin UT:n sana "evankeliumi". Jae 2:1 on lainaus Jesajalta ja se esiintyy myös Roomalaiskirjeessä. Kun Jerusalemiin lähetettiin juoksija kuuluttamaan voittoa Ninivestä tai muista vihollisista, niin hänen oli juostava vuorta ylös.

Lopuksi: Nahumin ilosanoma oli sanoma rauhasta, kun vihollinen ensin oli voitettu. Jouluyönä enkelit lauloivat siitä rauhasta, jonka Betlehemin lapsi, rauhanruhtinas, toisi mukanaan maailmaan. Hän voittaisi Jumalan viholliset ja hankkisi koko maailmalle rauhan Jumalan kanssa. Jeesuksen nimestä tulisi turvapaikka Jumalan lapsille maailman mullistusten keskelle. 

© www.raamattupiiri.fi