www.raamattupiiri.fi    

8. ÄLKÄÄ MISTÄÄN MUREHTIKO! (4:4-23)

Taustaa: Runsas vuosikymmen aikaisemmin oli Filippin kaupunkiin syntynyt herätys Paavalin vaikutuksesta. Pian sen jälkeen koko Makedonian maakunnassa (johon Filippikin kuului) oli alkanut kova kristittyjen vaino. Uskovien omaisuus oli ryöstetty, ja he olivat jääneet "äärimmäiseen köyhyyteen" (2. Kor. 8:2). Siinä yhteydessä oli rikas purppuranmyyjä Lydiakin ehkä menettänyt talonsa ja tavaransa. Silti Paavali kehuu Makedonian kristittyjen anteliaisuutta sekä näissä jakeissa että Korinttilaiskirjeessä (2. Kor. 8:1-5.) Huomatkaa, ettei apostoli koskaan pyytänyt taloudellista tukea nuorilta seurakunnilta, vaan ompeli yökaudet telttoja voidakseen kustantaa itsensä ja seuralaistensa matkat.

Jakeet 4-5

Jakeet 6-7

Jakeet 8-9

Jakeet 10-13. Nyt Paavali siirtyy kiittämään filippiläisiä heidän lähettämästään avustuksesta.

Jakeet 14-17. Paavali oli matkustanut ensimmäisen vierailunsa jälkeen Filippistä Tessalonikaan, jossa hän oli viipynyt vain noin kuukauden. Filippin kristityt olivat ehtineet lähettää hänelle sinä aikana parikin kertaa paketin.

Jakeet 18-20. Paavali rinnastaa filippiläisten rahalahjan Vanhan testamentin ruokauhriin. Ruokauhrin kanssa uhrattiin aina myös suitsuketta; siksi se tuoksui hyvältä.

Jakeet 21-23

Lopuksi: Armo kertoo sen, että Jeesus Kristus eli, kuoli ja ylösnousi meidän sijaisenamme ja meidän puolestamme. Me emme tehneet mitään pelastuksemme eteen, hän teki kaiken. Armo on itse asiassa Paavalin kirjeiden ja koko Raamatun pääasia. Samalla tavalla sen pitää olla myös meidän uskomme sisältö ja perustus.

© www.raamattupiiri.fi