53. DAAVIDIN KUOLEMA (1. Kun. 1:38-2:9 ja 1. Aik. 29:26-30)
Taustaa: Daavidin sairastaessa hänen vanhin elossa oleva poikansa Adonia oli kruunauttanut itsensä kuninkaaksi isältään salaa. Sairasvuoteeltaan käsin Daavid kuitenkin keksi suunnitelman, miten tuo kruunaus saataisiin mitätöidyksi ilman sisällissotaa ja Salomo asetetuksi valtaistuimelle.
Jakeet 1:38-40. Missään muualla Raamatussa ei kerrota kansan riemuinneen näin valtavasti.
- Mitä se osoittaa, että kansa otti 18-vuotiaan Salomon kruunauksen vastaan näin suurella riemulla? (Mikä oli ehkä kansan silmissä näiden kahden kruununperillisen eli Adonian ja Salomon ero?)
Jakeet 1:41-48. Daavidilla ja Salomolla oli puolellaan henkivartiosto (= kreetit ja pleetit). Adonialla ja Joabilla oli puolellaan koko muu armeija.
- Millaisen ratkaisun edessä Adonia nyt oli?
- Miksi Joab ei tarttunut aseisiin Adonian puolesta?
Jakeet 1:49-53 Alttarin neljässä kulmassa oli sarven näköiset korokkeet. Niihin sai tarttua sellainen ihminen, joka tiesi olevansa syytön mihinkään rikokseen.
- Miten arvioisitte sitä, millä tavalla 18-vuotias kuningas selvitteli hallituskautensa ensimmäisen kriisin?
- Mitä se osoittaa Daavidista, ettei hän puuttunut tähän asiaan millään lailla?
1. Aik. 28:20 ja 29:21-25. Aikakirjoissa kerrotaan Salomon toisista kruunajaisista. Daavid siis nousi vielä sängystään ja järjesti pojalleen suuret juhlat. Samalla hän keräsi lahjoituksia temppelirakennusta varten.
- Mitä jae 28:20 osoittaa viimeisiä aikojaan elävästä Daavidista?
- Miksi Daavid halusi järjestää vielä nämä kruunajaiset?
- Miksi Daavid saattoi jättää turvallisella mielellä hallinnon 19-vuotiaan poikansa käsiin?
Jakeet 2:1-4.
- Miksi on tärkeää, että kuoleva myöntää läheisilleen kuolevansa kohta ja hyvästelee heidät? (Miksi niin monet ihmiset vaikenevat lähestyvästä kuolemastaan loppuun asti?)
- Mitä tarkoittaa käytännössä Daavidin neuvo: "Ole sinä luja ja ole mies!"
- Mikä oli se viesti, jonka Daavid tahtoi saada pojalleen sanotuksi jakeessa 3?
- Mitä Jumalan lupaus jakeessa 4 merkitsi kuolevalle Daavidille? (Missä siinä on lupaus Messiaasta?)
Jakeet 5-9. Vetäjä selittää lyhyesti, mitä Simeistä on kerrottu luvuissa 2. Sam. 16 ja 19. Joabista muistamme, että hän surmasi kaksi sotapäällikköä rauhan aikana ja tappoi Absalomin puuhun sodan aikana.
- Mitä te tähän sanotte?
- Mitä viimeiset sanat yleensä osoittavat ihmisestä, ja mitä ne osoittavat Daavidista?
- Daavid on nyt jättämässä valtakuntansa hallinnon parikymppisen poikansa käsiin. Mikä muu hänen motiivinsa saattoi olla paitsi kosto hänen puhuessaan Joabin ja Simein rankaisemisesta?
- Jos Daavidin ainoa motiivi oli kosto, mitä se ihmisluonnosta osoittaa?
1. Aik. 29:26-30.
- Mitä siihen vaaditaan, että joku voi kuolla elämästä kyllikseen saaneena? (Jos Daavid olisi ollut katkera Joabille ja Simeille loppuun asti, olisiko hänestä mielestänne voitu käyttää tällaista ilmaisua?)
- Miksi nuo kolme jakeissa 29-30 mainittua profeettaa olivat kirjoittaneet Daavidin elämän tapahtumia muistiin?
- Mitä jakeet 29-30 kertovat meille Daavidin historian ja yleensä Raamatun luotettavuudesta?
Mistä VT muistaa Daavidin?
- Miksi Daavidia nimitetään tästä lähtien VT:ssa Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi, johon muita kuninkaita aina verrataan? (Miksi hänen suuria syntejään ei muisteta?)
- Millä kaikilla tavoilla Daavid oli Jeesuksen ennakkokuva Vanhassa testamentissa?
Mistä UT muistaa Daavidin? Paavali: Myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" (Room. 4:6-8*).
- Mitä ajattelette siitä, että juuri nämä sanat Daavidin katumuspsalmista 32 ovat löytäneet tiensä Uuteen testamenttiin?
- Miten uskonvanhurskaus tulee ilmi Daavidin elämässä?
- Missä mielessä Daavid oli autuas eli ikionnellinen, vaikka hän oli myös suuri syntinen ja joutui kärsimään paljon?
Kokoava kysymys
- Mikä on tärkein asia, jonka sinä olet Daavidin elämänkerrasta oppinut?
Lopuksi: Daavid hallitsi vuosina 1011-971. Hän on Raamatussa Jeesuksen selkein ennakkokuva. Daavidin nimi esiintyy Raamatun lehdillä useammin kuin kenenkään toisen nimi – 966 kertaa. Uudesta testamentista se löytyy 60 kertaa ja useimmiten muodossa "Daavidin Poika". Daavidin nimi esiintyy vielä Raamatun viimeiseltä lehdeltäkin, missä Jeesus sanoo: Minä, Jeesus... olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti (Ilm. 22:16*).