www.raamattupiiri.fi    

24. DAAVIDIN KUOLEMA (1. Kun. 2)

Taustaa: Pari vuotta on kulunut edellisestä. Daavid on noussut vielä vuoteeltaan ja suorittanut vallanvaihtoon liittyvät järjestelyt. Salomo on toistamiseen asetettu kuninkaan virkaan juhlallisin menoin, tuhansien teurasuhrien kera (1. Aik. 28-29). Hänet on myös naitettu 19-vuotiaana poliittiseen avioliittoon. Daavid on antanut päämiesten edessä pojalleen tehtäväksi temppelin rakentamisen.

1-4. Daavid hyvästelee Salomon, kuten Mooses aikoinaan hyvästeli Joosuan. Sanatkin ovat samat: "Ole luja ja ole mies!" Molempien työ jäi kesken, ja seuraajan piti saattaa se loppuun.

5-9. Simei ja Barsillai, ks. aakkosellinen nimiluettelo. Heistä on kerrottu luvuissa 2. Sam. 16 ja 19.

10-12. Daavid oli hallinnut vuosina 1011-971. Häntä ei haudattu Betlehemiin sukunsa hautaan, vaan siihen osaan Jerusalemia, jota kutsuttiin Siionin vuoreksi. Huomatkaa, että Pietarin mukaan kaikki tunsivat tuon hautapaikan vielä ajanlaskumme alussa, kun se oli jo tuhat vuotta vanha (Apt. 2:29).

13-25. Luetaan hiljaa. Abisagia pidettiin Daavidin sivuvaimona, vaikkei heidän välillään ollutkaan seksisuhdetta. Sivuvaimon perijästä tuli yleensä myös kruununperijä. Vetäjä lukee jakeen 1. Kun. 1:52.

26-35. Luetaan hiljaa. Abjatar/Ebjatar ja Benaja, ks. aakkosellinen nimiluettelo. Israelissa pappeja ei yleensä voitu erottaa virastaan. Benaja ja Joab olivat vanhoja armeijakavereita vuosikymmenten takaa. Jumalan laki langetti kuitenkin kuolemanrangaistuksen murhasta, ja siihenhän Joab oli syyllistynyt kaksikin kertaa.

36-46. Luetaan hiljaa. Kuninkaan kiroamisesta langettaa laki kuolemantuomion. Huomatkaa, ettei Salomo ollut aluksi toteuttanut isänsä viimeistä käskyä kirjaimellisesti.

Lopuksi: Paavali sanoo Daavidista Roomalaiskirjeessä näin: Myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" (Room. 4:6-8*). Daavid ei siis suinkaan ollut autuas sen perusteella, mitä hän teki, vaan sen perusteella, mitä hän uskoi. Uskonvanhurskaus oli tärkein asia Daavidin elämässä, ja siitä ennen kaikkea pitää meidänkin hänet muistaa.

© www.raamattupiiri.fi