www.raamattupiiri.fi    

7. DAAVIDIN VOITOT, MEFIBOSET (2. Sam. 8-9)

Taustaa: Aramealainen tarkoittaa syyrialaista. Katsokaa kartalta, minkä nykyisten valtioiden alueilla sijaitsivat Filistea (jae 1), Moab (2), aramealaiset kuningaskunnat (3-6), Edom (13-14) ja Hamat (9). Huomatkaa, että Daavidin isomummo Ruut oli Moabista kotoisin, ja hänen vanhempansa olivat olleet siellä Saulia paossa. Aikalaishistoriaan verrattuna Daavidin sodat eivät olleet mitenkään poikkeuksellisen julmia, pikemminkin päinvastoin.

8:1-14

15-18. Luetaan hiljaa. Huomatkaa, että Daavidin poikia kutsutaan vastaavassa Aikakirjan kohdassa neuvosmiehiksi, ei papeiksi.

LUKU 9

Tässä vaiheessa Mefiboset oli noin 25-vuotias, ja hänellä oli jo poika nimeltä Miika. Hän oli ollut viisivuotias isänsä kuollessa ja vammautuessaan (4:4). Hänen ollessaan kahdentoista menetti hänen setänsä Isboset Israelin kuninkuuden. Sen jälkeen Mefiboset joutui elämään Makir-nimisen hyväntekijänsä armopalojen varassa toisella puolen Jordania, kaukana Saulin maista ja Daavidin hovista. Tuohon aikaan ei ollut tavatonta, että uuden dynastian ensimmäinen kuningas hävitti perusteellisesti edeltäjänsä suvun.

9:1-5, 12a

9:6-13. Samassa pöydässä syöminen osoittaa, että Daavid tahtoi kohdella Jonatanin poikaa samalla tavalla kuin omiaan.

Lopuksi: Jeesus on yhtä uskollinen ystävä meille kuin Daavid oli Jonatanille. Hänkään ei unohda lupaustaan eikä (kasteen)liittoaan. Hänkin kutsuu meitä joka sunnuntai syömään yhdessä kanssaan – ehtoollispöydässä.

© www.raamattupiiri.fi