www.raamattupiiri.fi    

2. MOOSEKSEN SYNTYMÄ (2. Mooses 2:1-10 ja Hepr. 11:23-26)

Taustaa: Mooseksen vanhempien nimet olivat Amram ja Jokebed (4. Moos. 26:59). Aaron oli veljensä syntyessä kolme vuotta vanha. Isosiskon nimi oli Mirjam. Käytöksestään päätellen hän oli tuossa vaiheessa vähintään viisivuotias.

Jakeet 1-2, myös 1:22. Huomatkaa, että heprealaisilla orjilla oli egyptiläisiä naapureita (3:22).

Jakeet 3-4. "Kaislakori" on hepreassa sama sana kuin "arkki". Jakeesta 6 käy ilmi, että kaislakorissa oli kansi. Enää deltan alueella ei ole krokotiileja, mutta muinoin oli.

Jakeet 5-7. Huomatkaa, että prinsessan isä oli antanut määräyksen poikalasten heittämisestä Niiliin. Egyptiläiset ympärileikkasivat poikalapsensa vasta murrosikäisinä.

Jakeet 8-9

Jae 10. Nimi Moses on egyptiä ja merkitsee "jostakin syntynyt". Yleensä se on pääte, jonka edellä kerrotaan, mistä jumalasta lapsi on syntynyt, esim. Tutmoses, Atmoses. Hepreaksi nimi muistuttaa sanaa "vetää ulos jostakin".

Stefanos kertoo, että Mooses sai parhaan egyptiläisen kasvatuksen ja oli voimallinen sanoissa ja teoissa (Apt. 7:22).

Hepr. 11:24-26. Mooses eli Egyptin hovissa 40-vuotiaaksi asti.

Kokoavat kysymykset

Lopuksi: Mooses jätti Egyptin hovin kansansa tähden, ja Jeesus jätti taivaan valtaistuimen samasta syystä. "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan." (Fil. 2:6.) Kun Jeesuksen piti valita taivaallisten aarteiden ja sinun pelastumisesi väliltä, hän valitsi sinut.

© www.raamattupiiri.fi