www.raamattupiiri.fi    

28. DAAVID KOSTAA AMALEKILAISILLE 1. Sam. 30

Aluksi: Amalekilaisista ks. 29:18. Kuten edellä on jo mainittu, tämä kameleilla ratsastava beduiinikansa asui Negevissä ja Siinailla. Syyt, miksi kanaanilaiset kansat piti hävittää, olivat seuraavat: 1) rangaistukseksi niiden moraalittomuudesta, epäinhimillisyydestä ja epäjumalanpalvonnasta, 2) siksi etteivät israelilaiset alkaisi palvoa niiden jumalia (5. Moos. 18:9-14 ym. ).

Jakeet 1-8

Jakeet 9-15

Jakeiden taustaa: Afekista Siklagiin oli marssittu kolme päivää. Sieltä takaa-ajo suuntautui etelän autiomaahan 60-120 kilometriä.   Besorin joki (9) laskee Gazan kohdalla Välimereen kuljettuaan poikki Negevin. (Ks. karttaa!). Oletettavasti Siklagista oli sinne matkaa pari- kolmekymmentä kilometriä. Joenuomaan laskeutuminen ja vastapäisille vuorille nouseminen saattoi olla aikamoinen urakka.

Jakeet 16-20

Jakeiden taustaa: Daavid ei myöhemmin saanut rakentaa temppeliä, koska hänen kätensä olivat tahrautuneet vereen niissä monissa sodissa, joita hän elämänsä aikana kävi?

Jakeet 21-31

Jakeiden taustaa: Daavid itse kuului Juudan sukukuntaan.

Lopuksi: Yön jälkeen seuraa aina aamu. Daavid ei vielä tiennyt, että tämä olisi hänen viimeinen koettelemuksensa takaa ajettuna maanpakolaisena. Kohta tämän jälkeen hän pääsisi palaamaan omaan maahansa. Vetäjä lukee psalmista 18 jakeet 1-4 ja 17-20.  

© www.raamattupiiri.fi