www.raamattupiiri.fi    

22. SAARAN JA ABRAHAMIN KUOLEMA JA HAUTAUS.
1. Mooses 23 ja 25:1-10

Taustaa: Abraham ja Saara ehtivät olla naimisissa noin sata vuotta. Iisak oli äitinsä kuollessa 37-vuotias, mutta yhä naimaton. Abraham oli asettunut asumaan aivan Hebronin viereen Mamren tammilehtoon ja sinne hän oli myös rakentanut alttarin (13:18). Nyt luolan päällä seisoo Herodesten aikana rakennettu ja sen jälkeen monesti restauroitu Abrahamin moskeija eli Haram-al-Halilin linnoitus. Ristiretkeläiset väittivät keskiajalla avanneensa Makpelan luolan ja löytäneensä sieltä luita ja sarkofagin.

Jakeet 23:1-4.

Jakeet 5-13. Heettiläiset olivat suuri kansa, jonka pääkaupunki sijaitsi nykyisen Turkin sisäosissa. He olivat levinneet myös Kanaanin maahan. Kauppaa hierottiin Hebronin kaupunginportilla, missä viralliset asiat yleensä päätettiin (10).

Jakeet 14-20. Hopeaa käytettiin tuohon aikaan painon mukaan. 400 sekeliä vastasi 4-6 hopeakiloa. Kun vertaamme sitä siihen summaan, jonka Jeremia maksoi Anatotin tontista (vain 17 sekeliä), huomaamme että tekstissämme on kysymys kiskurihinnasta.

Jakeet 25:1-6. Heprean verbimuoto voidaan tulkita niin, että Abraham oli ottanut Keturan sivuvaimokseen ja lähettänyt tämän pojat pois jo Saaran eläessä. Nimestä päätellen Keturan pojat asettuivat asumaan Arabian koillisosiin. Huomatkaa, etteivät "assurilaiset" jakeessa 3 ole sama kansa kuin "assyrialaiset".

Jakeet 25:7-10

Matt. 1:1

Hepr. 11:13-16*. Uskossa nämä kaikki (patriarkat) kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen.

Lopuksi: Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. (Hepr. 11:12.) Abraham ja Saara olivat lähteneet Urin kaupungista, mutta lopulta he päätyvät kaupunkiin nimeltä Uusi Jerusalem. Makpelan hauta oli Abrahamille ikään kuin pantti, joka todisti hänelle uuteen Jerusalemiin pääsystä.

© www.raamattupiiri.fi