www.raamattupiiri.fi    

 Pelkkä teksti

25. JAAKOB PROFEETTANA 1. Moos. 49

Taustaa: Viimeistä kertaa sana ”siunaus” esiintyy nyt Jaakobin elämänkerrassa. Useimmat hänen ”siunauksistaan” tässä luvussa ovat profetioita Israelin 12 heimon tulevista kohtaloista (vrt. jakeet 1 ja 28). Aikakirjoissa Jaakobin poikien johtajuussuhteita kuvataan näin: Ruuben oli Israelin esikoinen, mutta koska hän häpäisi isänsä vuoteen, ei häntä enää mainittu esikoiseksi, vaan johtoasema annettiin Israelin pojan Joosefin jälkeläisille. Juudasta kuitenkin tuli veljeksistä mahtavin, ja hänen jälkeläisistään nousi hallitsija, vaikka esikoisoikeus kuului Joosefille (1. Aik. 1:1-2). Vetäjällä pitää olla kartta, johon on merkitty 12 heimon asuinalueet luvatussa maassa.

1-4 Ruuben. Tässä Jaakob muistelee sitä tapausta, kun Ruuben nuorukaisena makasi hänen sivuvaimonsa kanssa (35:22). Katsokaa kartalta Ruubenin heimon alue.

  • Millaisena miehenä sinä olet oppinut Ruubenin tuntemaan opiskellessasi 1. Mooseksen kirjaa?
  • Onko mielestäsi reilua, että Ruuben menetti johtoasemansa tuollaisen syyn tähden? Perustele vastauksesi.
  • Keskustelkaa aiheesta: Voiko kirkon tai kristillisen järjestön paimen langeta sellaiseen syntiin, että se estää häntä toimimasta paimenena, vaikka hän saisikin syntinsä anteeksi?

5-7 Simeon ja Leevi. Jaakob muistelee nyt Sikemin verilöylyä Dinan raiskauksen jälkeen (luku 34). Katsokaa kartalta Simeonin heimon alue.

  • Millaisen kuvan nämä jakeet antavat Simeonista ja Leevistä?
  • Mitä nämä jakeet Jaakobista itsestään osoittavat?
  • Miettikää Jumalan valintaa - miksi hän kuitenkin valitsi leeviläiset palvelemaan häntä pappeina ja suntioina?

8-12 Juuda. Juudan nimi tarkoittaa ”ylistystä”, ks. alaviite. Muistamme, että Juuda ehdotti Joosefin myymistä ja kävi ”porton” luona (luvut 37, 38). Katsokaa kartalta Juudan heimon alue.

  • Jos sinä olisit ollut valitsijan paikalla, kenet Jaakobin 12 pojasta olisit valinnut Abrahamin siunauksen perijäksi ja Jeesuksen esi-isäksi?
  • Miten Juudan saama siunaus eroaa kahdesta edellisestä siunauksesta - mistä huomaamme, että tässä on kysymys nimenomaan Abrahamin siunauksesta?
  • Miksi sinut on valittu Jumalan lapseksi?
  • Etsikää näistä jakeista mahdollisimman monta käsitettä, jotka esiintyvät Uudessa testamentissa Jeesuksen, Juudan jälkeläisen, yhteydessä.

13-21 Sebulon, Isaskar, Dan, Gad, Asser, Naftali. Katsokaa Raamatusta alaviitteet ja nimien selitykset sekä kartalta näiden heimojen asuma-alueet.

  • Miettikää, mihin nämä ennustukset mahtaisivat viitata?
  • Jakeessa 18 Jaakob esittää henkilökohtaisen uskontunnustuksensa: Herra, sinulta minä odotan pelastusta. Sana ”pelastus” on sama kuin Jeesus-nimi hepreaksi (jeshua). Mitä vanha Jaakob tällä tunnustuksellaan tarkoittaa?
  • Voitko sinä sanoa jakeen 18 uskontunnustuksen ajatellessasi omaasi ja sukulaistesi tulevaisuutta? Miksi voit, miksi et?

22-28 Joosef ja Benjamin. Vasta näissä jakeissa esiintyy siunaus-sana ensimmäistä kertaa (25). Katsokaa kartalta Efraimin, Manassen ja Benjaminin heimojen asuma-alueet.

  • Miten Jaakobin ennustus Joosefin tulevaisuudesta eroaa edellisistä ennustuksista (22-24a)?
  • Mitä jakeet 24b-25 paljastavat meille kuolinvuoteellaan makaavan Jaakobin jumalasuhteesta?
  • Mitä ovat siunaukset ylhäältä taivaasta ja alhaalta syvyydestä (25)?
  • Mitä Jaakob oli oppinut siunauksesta pitkän elämänsä aikana (25-26)?
  • Verratkaa sitä kuvaa, jonka olette saaneet Benjaminista, siihen kuvaan jonka jae 27 hänestä antaa.

29-33 Jaakobin kuolema. Muistakaa, että oltiin yhä Egyptissä, monen sadan kilometrin päässä Makpelan sukuhaudasta.

  • Mitä osoittaa se, että Jaakob puhuu hautapaikastaan vielä kerran?
  • Kuvaile yhdellä lauseella patriarkka Jaakobin elämää.

Kokoava kysymys:

  • Missä tässä luvussa on Jeesus?

Lopuksi: Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä… He odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin (Hepr. 11:13-16).

© www.raamattupiiri.fi