www.raamattupiiri.fi    

 Pelkkä teksti

6. JAAKOBIN NAISET 1. Moos. 29

Taustaa: Kaivo oli varmaankin se sama Harranin kaivo, jonka luona Elieser oli kohdannut Rebekan 60 vuotta aikaisemmin (2). Lampaiden paimentaminen on sen verran raskasta työtä, että yleensä sitä tekevät miehet. Raamatussa mainitaan naispuolinen paimen vain tässä kohtaa ja Laulujen laulussa. Suuteleminen kuului kyllä kulttuuriin, mutta ei miesten ja naisten kesken. Tätä tekstiä käsiteltäessä tarvitaan taas karttaa ja sukupuuta.

1-11

  • Mikä saattoi olla syynä siihen, ettei lampaita voitu juottaa Harranin kaivolla milloin vain (2-3)?
  • Miettikää, miksi Labanin nuorempi tytär joutui tekemään miesten töitä (4-6)?
  • Jakeesta 5 on jäänyt Betuelin nimi pois. Katsokaa sukupuusta, mikä sukulainen Raakel oli Jaakobille.
  • Mitä jakeet 7-10 osoittavat mammanpoika Jaakobista?
  • Mitä osoittaa se seikka, ettei Raakel antanut tuntemattomalle suutelijalle korvapuustia (11)?
  • Jaakobista ei Raamattu anna sitä kuvaa kuin että hän olisi itkuiikka. Mikä tässä tilanteessa sai hänet itkemään ääneen?

12-20

  • Luuletteko että Jaakob kertoi enolleen tulonsa todellisen syyn (12-14)? Perustelkaa vastauksenne.
  • Lukekaa jae 16-17 vanhasta ja uudesta käännöksestä. Mitä Lean ulkonäöstä voidaan päätellä näiden jakeiden perustella?
  • Mitä sisarusten väleihin vaikuttaa se, jos toinen on selvästi kauniimpi kuin toinen?
  • Jaakob itse ehdotti morsiamen hinnaksi seitsemän vuoden työtä (15, 18-19). Laskekaa Raakelin hinta suomalaisen keskipalkan mukaan.
  • Myöhemmin käy ilmi, ettei Jaakob aloittanut seksisuhdetta Raakelin kanssa noiden seitsemän kihlausvuoden aikana (20). Miksi ei?
  • Mitä se vaikuttaa miehen ja naisen suhteeseen, jos seksiä jaksetaan odottaa häihin saakka? Mitä se vaikuttaa, jollei odoteta?

21-30

  • Mikä tekee Labanin käytöksen erityisen kieroksi (21-26)?
  • Mikä sai Lean suostumaan tähän petokseen?
  • Mitä sinä olisit Lean sijassa tehnyt, jos olisit rakastunut sisaresi sulhaseen?
  • Mitkä seikat mahdollistivat sen, ettei Jaakob huomannut petosta ennen kuin aamulla?
  • Miettikää, mitä Herra tahtoi Jaakobille opettaa antaessaan hänen tulla juuri tällä tavalla petetyksi?
  • Miksi Jaakob ei yksinkertaisesti jättänyt Leaa seuraavana aamuna?
  • Olisiko Jaakobin miestänne pitänyt tyytyä Leaan ja antaa Raakelin mennä jonkun muun kanssa naimisiin? Perustelkaa vastauksenne.
  • Raakel oli odottanut häitään seitsemän pitkää vuotta. Mitä hän ehkä tässä tilanteessa ajatteli isästään, sisarestaan ja Jumalasta?
  • Mitä ajattelette sellaisen avioliiton onnistumisen mahdollisuuksista, missä kaksi sisarusta on saman miehen vaimona (27-30)?
  • Miten kauan suomalaiselta mieheltä menisi aikaa, ennen kuin hän saisi säästetyksi 14 vuoden palkkaansa vastaavan summan rahaa (30)?

31-35

  • Millainen oli ehkä Lean ja Jaakobin suhde?
  • Mitä poikien nimet Lean elämästä ja uskosta paljastavat?
  • Jos Lean elämässä oli jotain hyvää, niin mitä se oli?

Kokoava kysymys:

  • Missä tässä luvussa on Jeesus?

Lopuksi: Enkeli Gabriel ennusti 2000 vuotta myöhemmin Marialle, että hänen poikansa ”hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen kuninkuudellaan ole loppua” (Luuk. 1:33). Jaakob ja Lea kelpasivat kaikesta huolimatta Jeesuksen esivanhemmiksi; tämähän oli Lean pojan Juudan jälkeläinen (35). Näin Jumalan armo tulee näkyviin jo hänen Poikansa sukupuussa.

© www.raamattupiiri.fi